Juoma ja catering, tai niin sanottu vuokraa baarimikko juhliin palvelu on ollut iso osa liiketoimintaamme jo aivan alusta alkaen. Tämä myös tuntuu olevan etenkin vieraitamme paljon kiinnostava asia, sillä usein kysymykset meitä kohtaan osuvatkin juuri cateringiin, tai vaan ovat pyyntöjä auttaa jossain omassa juhlassa taikka tilaisuudessa.
Kevät 2018 – Muutoksen aika
Viime keväänä joukkoomme saatiin uusi loistava lisäys, kun Joni Virta otti paikkansa catering yksikkömme vetäjänä. Joni on tehnyt kevään, sekä kesän loistavaa työtä erilaisten tapahtumien, syntymäpäivien, avajaisten ynnä muiden tilaisuuksien parissa. Vihdoin nyt saatiin hetki yhteistä aikaa istua alas ja vähän haastatella Jonia hänen tekemisistään. Toivottavasti tämä hieman avaa teillekin mihin kaikkeen Jonilta apua saa ja missä hänen päivät kuluvatkaan.
Moikka Joni! Kerro alkuun vähän ensin historiastasi ja omasta tavasta toimia nykyisessä roolissasi.
Moikka vaan! Olen siis aikaisemmin työskennellyt baarimestarina useissa Helsingin huippuravintoloissa vastaten niiden juomalistoista ja omaankin runsaasti tietoa, taitoa ja visuaalista silmää alalta.
Pidän siitä että asiat on hyvin suunniteltu ja toteutus on loppuun asti hiottu. Tarkka suunnittelu ja vieraitten yllättäminen näyttävillä ja herkullisilla juomilla ovatkin lähellä sydäntäni. On ollutkin kiva huomata että yleisimmät palautteet vieraiden suusta ovat olleetkin ”wow” ja ”super hyvää!” heti kun he ovat saaneet juomat testattavakseen.
Mistä pidät työssäsi eniten?
Parasta on mielestäni odotusten ylittäminen ja vieraiden reaktiot, kun he yllättyvät laadukkaasta toteutuksesta baarin osalta. Tyylikkäät cocktailit ja kokeneet ammattilaiset niiden takana tuovat rutkasti lisäarvoa ja herkullisia elämyksiä toimiston juhliin, messuosastolle, liikkeen avajaisiin, näyttelyihin, henkilökunnan virkistyspäivään ja vaikka omaan hääpäivään. Moni häävieras esimerkiksi odottaa hääjuhlissa näkevänsä vain kasan lämpimiä oluttölkkejä ja muutamaa viinapulloa cola-juoman kera, mutta sitten paljastuukin että baarimme on kutsuttu paikalle, ja vieraat pääsevätkin nauttimaan koko illan huippuravintoloiden tasoisista cocktaileista.
Kertoisitko hieman cocktaileista, joita yleensä valmistat tapahtumissa ?
Kaikki lähtee liikkeelle tapahtuman isännän/emännän kanssa keskustelusta ja toiveiden selvittämisestä esimerkiksi raaka-aineiden, lasien ja juomien koristeluiden osalta. Usein isännällä ei ole mielessään valmista ideaa, vaan ehdotan hänelle 2-3 erilaista cocktailia, joista varmasti jokainen vieraskin löytää oman suosikkinsa.
Juomissani korostuu aina ennen kaikkea tuoreus ja raikkaus, sillä puristamme kaikki mehumme aina itse tuoreista hedelmistä, käytämme paljon tuoreita yrttejä, sekä itsetehtyjä maustesiirappeja.
Ennen jokaista tilaisuutta vietänkin aina runsaasti aikaa keittiössä hellan ja mehulingon äärellä.
Vältän juomissani kaikenlaisia lisäaineita, väriaineita, säilöntäaineita ja mahdollisuuksien mukaan kerään myös koristeita ja villiyrttejä luonnosta suoraan itse.
Mitä jos joku ei juo alkoholia ?
Usein suunnittelen cocktailit jo valmiiksi niin, että ne onnistuvat ja ennen kaikkea maistuvat erinomaiselta myös alkoholittomana versiona. Alkoholittomia cocktaileja, eli mocktaileja kysytäänkin nykyisin erittäin paljon jokaisella keikalla. Toteutan paljon tilaisuuksia myös päiväsaikaan erilaisille yrityksille, joissa alkoholia ei ole tarjolla ollenkaan, vaan kaikki cocktailit ovat alkoholittomia, herkullisia ja terveellisiä.
Minkälaisia asioita drinkkibaari vaatii ?
Cocktaileja on tehty hyvinkin erilaisissa paikoissa, kuten keskellä metsää ilman juoksevaa vettä, tai sähköä. Drinkkejä on tarjoiltu maalla, merellä, ilmassa, Helsingissä, Tampereella, ulkomailla ja niin edelleen.
Baari itsessään tarvitsee vain raaka-aineet kuten mehut, yrtit ja alkoholit, runsaasti jäitä lämpölaatikkoineen, juomalasit, baaritiskin ja meidän työvälineet tekijöineen.
Tuomme tarvittaessa paikalle aina kaiken, paitsi alkoholin. Anniskelulaista johtuen emme voi hankkia emmekä laskuttaa alkoholin osuutta, joten baarin tarvitsemat pullot pitää aina ostaa esimerkiksi Alkosta. Teemme toki ostoslistan aina valmiiksi. Joskus isännällä/emännällä on jo valmiiksi itsellään erilaisia alkoholeja kaapeissa, joita olemme sitten hyödyntäneet omissa cocktaileissamme.
Entä hinta, mitä tämä kaikki maksaa ?
Cateringin hinta on aina tapahtumakohtainen ja siihen eniten vaikuttavat tekijät ovat usein baarimestareiden määrä, cocktailbaarin aukiolotunnit ja tarjoiltavien drinkkien määrä. Toisin sanoen se määrä, kuinka moneen juomaan tilaamme ja esivalmistelemme kaikki nämä tuoreet raaka-aineet keittiössämme. Voit pyytää tarjouksen aina myös muutamalla erilaisella toteutustavalla.
Mitä muuta catering -toiminta pitää sisällään ?
Teemme myös paljon drinkkikouluja esimerkiksi juhlien ohjelmanumerona tai ravintola-alan opetuslaitoksille. Drinkkikoulussa kerromme perusteita juomien valmistamisesta esimerkiksi kotona, infoa eri raaka-aineista ja nykyajan trendeistä. Tässä ohjelmanumerossa myös vieraat pääsevät itse ravistamaan itselleen cocktailit ammattilaisen opastuksella. Drinkkikoulu on loistava idea niin pienelle, kuin suuremmallekin porukalle. Tämän lisäksi konsultoimme myös muita alalla toimivia yrityksiä laadukkaiden juomien ja hyvän asiakaspalvelun osalta.
Miten sinuun saa yhteyden?
Saat yhteyden minuun puhelimella 0504330911
sähköpostilla joni@sonofapunch.com tai nettisivujemme yhteydenottokaavakkeen kautta.
Palaan sinulle asiaan usein jo saman päivän aikana.
Voit myös pyytää tapaamisaikaa rennosti kahvin äärellä, niin katsotaan kuinka voimme palvella juuri sinua !
Kiitokset vielä Jonille haastattelusta ja toivottavasti tämä avasi jokaiselle hieman mitä kaikkea meidän catering lopulta onkaan. Hauskaa syksyn jatkoa!
– Antti & Joni